Keltuainen

Ei pidä minua irti päästettämän.

Kävin eilen vanhemman tytön kanssa kierroksella. Molempien mieleen jäi 86-senttinen mekko, joka sopisi kuopukselle kuin nakutettu. Kyseessä oli kuitenkin uusi, itse tehty mekko, ja hintaa oli yhtä paljon kuin kaupassa. Jäi rekkiin roikkumaan.

No enhän saanut siltä yön rauhaa. Iltapuolella aloin haikailla sen perään ja niin läksimme yhdessä mekkoa hakemaan. Matka oli taitettava jalan, ja kuinka ollakaan vaunujen sisarlauta irtisanoutui yhteistyöstä. Esikoinen - vaikka pieni onkin - tietää, että kirpparille on pitkä matka. Toppuuttelin, että nyt pitää kääntyä takaisin, kävelyä tulee tytölle liiaksi. Sitkeästi kisu vain kieltäytyi ja taivalsi eteenpäin, koska siskolle oli saatava mekko.

Ja saimme! :

Hintaa oli niin paljon, etten kehtaa laittaa. Mutta puolustuksena mainittakoon, etten ole kuopukselle ostanut uutena juuri mitään. Eikä pöytä ollut rasittava uuden tavaran jälleenmyyntipaikka, vaan jonkun käsityöläisen kolo. Jälki on hyvin siistiä.

Vähintään yhtä hyvä mieli tuli liki uudesta vaaleanvihreästä Familonin muumipieluksesta, jonka sain hintaan 2,20 e. Tyyny on samanlainen kuin esikoisella, ja menee jemmaan odottamaan kuopusta.

Lanttilastahan nämä.